Omenapuiden kukkiessa: OMA ÄITI ARMAS

OMENAPUIDEN KUKKIESSA

"Alkukesän kirkas päivä katsoo ikkunasta. Puitten kukkauhkeus se ihmetyttää lasta.

- Äiti, miksi kukkasia on niin monta puussa? kysyy piltti pienimmäinen ihan sormi suussa.

- Lapsikullat! Monta kukkaa putoaa jo varhain. Hedelmiksi aina herää ainoastaan parhain. Omeniksi oiviksi vain osa niistä saapi. Sade, tuuli suuren joukon maahan varistaapi.

- Niinkö äiti! Ihanaa on omenaa taas maistaa!

Lapsi katsoo hymyten ja päiväkulta paistaa.
Äiti nyökkää, kyyneltyen katsoin "kukkiansa":

- Jumala, Sä heitä suojaa, ettei nupussansa sammuis heissä hedelmä ja toiveheni parhain. Johda Sinä myrskyissä ja luohikoissa harhain!" - Alpo Vuolle -

torstai, 10. toukokuuta 2007

OMA ÄITI ARMAS

Ken painoi hellintä rintaa vastaan?
ken aamutähtenä valvoi lastaan
ja päivänpaisteena lämmön loi?
Oma äiti armas!

Ken kodin valmisti herttaiseksi,
ken lapsen parhaimmat riemut keksi
ja herkät kyyneleet pyyhki pois?
Oma äiti armas!

Kun hohti kullassa kevätkummut,
ken toukat torjui ja suojas ummut
ja vaali kukkia nuoruuden?
Oma äiti armas!

Kun toivon taivasta pilvet kaartoi,
kun vaani kiusaus, vaarat saartoi,
ken kutsui enkelit lapsen luo?
Oma äiti armas!

Ken kauan jaksoi, ken kuormat kantoi,
ken kallehimpansa kaiken antoi,
ken lempi hetkehen viimeiseen?
Oma äiti armas!

Ken vielä hautansa paaden alta
pois ohjaa lastansa maailmalta
ja langat kultaiset solmiaa?
Oma äiti armas!

Oi, häntä siunaa mun sydämeni,
on muisto ainainen aarteheni,
ja illan tähtenä kutsuu taas
oma äiti armas.
- Hilja Haahti -

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Omenapuiden kukkiessa